Talopaketti on helpoin tie omaan kotiin

Ideoita nykyaikaiseen asumiseen ja toimivaan aluerakentamiseen Vihdin pientalonäyttelystä.

Kiiruna Talot on mukana vuoden 2020 pientalonäyttelyssä Vihdissä. Messukohteemme, Kiviranta 102 -mallin muunnos, rakentuu Sepänpihan ainutlaatuiselle messualueelle, aivan keskustan palveluiden tuntumaan.

Alueen suunnittelussa pääpaino on arjen sujuvuudessa, yhteisöllisyydessä ja aktiivisen elämäntavan mahdollistamisessa. Messujen pääteema ”Pieni koti – iso elämä” passaa Kiiruna Talojen mentaliteettiin paremmin kuin hyvin.

Sepänpihan kotinäyttely on yleisölle avoinna 25.6.-5.7.2020. Myös meidän taloprojektin aikataulu alkaa pikkuhiljaa hahmottua.

Maatyöt on tarkoitus tehdä syys-lokakuun aikana, perustusten valu ja vesikaton rakennus loka-marraskuussa. Talon moduulit toimitetaan vasta kevään puolella maalis-huhtikuussa, sillä moduulien toimituksen jälkeen talo saadaan viimeisteltyä muuttokuntoon, tässä tapauksessa messukuntoon, neljän viikon aikana niin kuin Kiiruna Talot yleensäkin.

Talon päätyyn tuleva autokatos ja varasto sekä pihojen laitto hoidetaan huhti-toukokuun aikana. Pihasuunnittelua ei ole vielä aloitettu, pohdimme vielä mahdollisimman monikäyttöisen pihan elementtejä ja palkkaamme pihasuunnittelijan hoitamaan homman.

Tämä Vihdin Nummelaan rakentuva Kiiruna Talo laitetaan myyntiin messujen jälkeen. Mikäli muuttovalmis omakotitalo valmiiksi rakennetulta asuinalueelta kiinnostaa, merkkaa ensi kesän messut kalenteriin jo nyt!

Lisää luettavaa:

Miltä Kiiruna Talon muuttovalmis talopaketti näyttää?

Kiiruna Talo on turvallisin tapa ostaa koti