Talopaketti – kuka kotini oikeasti rakentaa?

 

Kaikki Kiiruna Talot valmistuvat talotehtaallamme Torniossa. Kuka ne rakentaa?

 

Muun muassa Karoliina ja Harri.


– Teen enimmäkseen pintakäsittelytöitä, maalausta ja nyt myös lattioiden asennusta. Pienen omakotitalon pintatöihin kuluu noin viikko. Työhön kuuluu tasoitusta, paikkauksia, akryylin laittoa ja maalausta. Suurin syy rakennusalalla työskentelyyn on se, että oman kädenjäljen näkeminen päivittäisessä työssä miellyttää, kertoo Karoliina.

 

Talopaketti_tehdasvalmistus_1

 

Koko ikänsä rakennusalalla työskennellyt Harri hoitaa tällä hetkellä ilmastointikanavien asennusta.

 

– Työnkuvani on vaihdellut melko paljon. Ennen kuin minut koulutettiin tähän ilmastointihommaan, olin lattia- ja kattopuolella. Tässä työssä palkitsevinta on nähdä oma huolellinen työnjälki. Tietenkään joka päivä kaikki ei onnistu ihan ykkösellä, Harri kertoo.

 

Valmistalo_talopaketti_avaimetkateen_54-e1552911294223

 

Asiakkailta tulee kiitosta tasaisesta laadusta ja yksityiskohtien huolellisesta viimeistelystä.

 

– Kaikki meidän työvaiheet kuvataan ja välitetään asiakkaalle. Se on tosi hyvä systeemi, asiakas pysyy koko ajan kärryillä rakentamisen etenemisestä, Harri sanoo.

 

Kiiruna Talot pyrkii kehittämään toimintatapoja jatkuvasti. Työntekijöiden ideoita kuunnellaan tarkalla korvalla.

 

– Mustajärven Pekka on se, jolle menen kertomaan, jos jokin asia kaipaisi muutosta. Yleensä omat ehdotukset menevät läpi, Karoliina kertoo.

 

Entä mitä ovat ankeimmat työtehtävät?

 

– Villoittaminen on syvältä. En usko, että siitä tykkää kukaan, Harri sanoo

 

– Jos maalaaminen on mieluisinta, niin hiominen on työtehtävistä ankein, vastaa Karoliina.

 

Haluatko tulla tutustumaan Tornion talotehtaaseen? 

Ota rohkeasti yhteyttä! Yhteystiedot löydät täältä.