Kiiruna Talo täyttää suurperheen kodille asettamat kriteerit – “valitsimme tämän rakennustyylin ennen kaikkea lasten vuoksi”

– Tasan vuosi sitten emme olleet ikinä kuulleet Kiiruna Taloista emmekä koskaan hakeneet asuntolainaa. Nyt asumme omassa kodissamme jo viidettä kuukautta, Kaisa nauraa elokuussa 2022.  

Kaisa ja Pekka rakennuttivat seitsenhenkiselle perheelleen Aapajärvi 128 C –mallin Kiiruna Talon. Koti nousi Pirkanmaalle, Vesilahden upeisiin maisemiin.   

– Olemme muuttaneet yhteisen elämämme aikana ristiin rastiin ympäri Etelä- ja Itä-Suomea. Työt ja opinnot ovat vieneet paikkakunnalta toiselle. Koko elämäni aikana minulla on ollut 28 eri osoitetta, Pekka muistelee. 

Reilu vuosi sitten perheen elämässä alkoi uudenlainen ajanjakso, kun kumpikaan vanhemmista ei enää suorittanut opintoja. Tuli tilaisuus asettua pidemmäksi aikaa aloilleen.  

Kiiruna Talojen tyytyväiset asiakkaat
Suurperheen koti on Kiiruna Talojen muuttovalmis Aapajärvi 128 C.

Omakotitalo ei ole ollut Pekalle ja Kaisalle kuitenkaan itsestään selvä valinta. 

– Olemme seuranneet Suomen ja maailman taloustilanteen kehittymistä ja pohtineet, onko trendi se, että yhä useampi asuu koko ikänsä vuokralla, Pekka kertoo. 

Oman kodin rakennuttamisintoa hidasti muun muassa tuttavien kertomukset siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen. Toisaalta omassa omakotitalossa asuminen alkoi näyttää laskelmissa jopa edulliselta vaihtoehdolta.  

– Kenelläkään omakotitalossa asuvalla ystäväperheellämme ei mennyt asumiseen niin paljon rahaa kuin meillä. Ison perheen asunnoissa vuokrat alkoivat olla helposti 1 400 euroa kuukaudessa, Kaisa kertoo.  

Omakotitalossa houkutti myös se kaikkein tyypillisin: oma rauha.  

– Kyllähän sitä suurperheenä rivi- ja kerrostaloissa joutui vähän himmailemaan, Kaisa sanoo. 

Kaisa ja Pekka kokevat saaneensa rahoilleen vastinetta – “on helppo ymmärtää, mistä talon hinta muodostuu” 

Kaisa ja Pekka päättivät hakea asuntolainaa ja yllätyksekseen saivat pankilta vihreää valoa, vaikka vain toinen vanhemmista oli tuolloin päivätyössä. Kaisa oli hoitovapaalla kotiäitinä.  

– Kuulimme Kiiruna Taloista eräältä sukulaiseltamme, joka oli harkinnut Kiiruna Talon ostoa. Tutustuimme verkkosivuihin ja kun tutkin talon rakennekuvia, tuli heti ajatus, että tämä on tehty oikein, Pekka kertoo.  

Lasten huone
Lastenhuoneinspiraatiota – Aapajärvi 128 C

Kiiruna Talojen laadukkaat yhteistyökumppanit, muun muassa Puustelli, Perustava ja Pihla, miellyttivät Kaisaa ja Pekkaa.  

– Kiiruna Talo ei ole markkinoiden halvin valmistalo. Näin asiakkaana on kuitenkin helppo ymmärtää, mistä talon hinta muodostuu. Koemme, että saimme rahoillemme vastinetta, Pekka kertoo.  

Selkeä ja avoin hinnoittelu toi raksaprojektiin luottamusta.  

– Oli hienoa huomata, että hinnoissa ei ole sillä tavalla ilmaa, että talon hinta olisi asiakkaan sanavalinnoista kiinni. Samana päivänä samanlaisen talon ostaville asiakkaille on sama hinta. Jäi iso stressi pois, kun ei tarvinnut pohtia, olisiko pitänyt osata neuvotella jotenkin paremmin, Kaisa kertoo. 

Kaisa ja Pekka saivat käytännössä kokea, mitä tarkoittaa mainoslause “Kiiruna Talojen konsepti minimoi rakentamisen piilokustannukset”. 

– Säästimme vuokrakustannuksissa paljon, kun rakentaminen oli niin nopeaa. Samaan aikaan kun taloa tehtiin tehtaalla, me edistimme valmistelutöitä tontilla, Pekka kertoo.

Suurperheen koti valmistui lähes valmiiksi talotehtaan suojissa  

Rakennusalalla insinöörinä työskentelevä Pekka toteaa, että Suomessa rakennusten esivalmistusaste on matala. Meillä rakennetaan  moneen muuhun maahan verrattuna huonoissa olosuhteissa.  

– Taustalla lienee ajatus, että tehdään uniikki talo uniikille paikalle. Kiiruna Talo ei ole uniikki ratkaisu, mutta sen toimivuus sen sijaan on monistamisen myötä testattu ja näin ollen laatu on saatu korkeaksi.  

Kaisa ja Pekka näkevät, että tehdasvalmistus ajaa sekä asiakkaan että talotoimittajan etua.  

– Kiiruna Talojen konsepti on Lean-ajattelun eli tuottamattoman työn minimoimista parhaimmillaan. Asiakkaalle saadaan parempi talo kuin paikalla rakennettaessa ja lisäksi vielä tehdään tulosta tehokkaasti, Pekka sanoo. 

Tehtaassa rakentamisen etuna Kaisa näkee myös huolellisen työnjäljen.  

– Kyllähän se, että työntekijät työskentelevät sisällä tasaisissa olosuhteissa, vaikuttaa positiivisesti työnjälkeen. On vaikeampaa keskittyä huolellisuutta vaativaan työhön, jos on esimerkiksi talvipakkasilla kädet jäässä, Kaisa pohtii. 

Kiiruna Talo on positiivisessa mielessä yllätyksetön valmistalo – “Oli lasten koulujen vaihdon suhteen olennaista, että aikataulu piti päivälleen” 

Kaisan ja Pekan perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiin täsmällisesti sovittuna päivänä.  

– Oli lasten koulujen vaihdon suhteen olennaista, että aikataulu piti päivälleen. Asuimme rakennusaikana sen verran kaukana uudesta kodista, että päivittäinen koulukuljettaminen talon valmistumisen viivästyessä ei olisi ollut vaihtoehto, Kaisa kertoo. 

Aikataulujen pitävyys ja kustannusten nousu ovat lähes kaikkien rakentamista pohtivien päällimmäisiä huolenaiheita. Kiiruna Taloa rakennettaessa aikataulut pitävät, sillä prosessi on niin huolellisesti suunniteltu ja moneen kertaan testattu. 

– Nyt kun olemme koronan ja Ukrainan tilanteen myötä nähneet, kuinka nopeasti kaikki voi muuttua, on rakentajien hyvä pohtia, kuinka kauan rakennusprojektia ylipäänsä uskaltaa pitää niin sanotusti avoimena. Siinä mielessä tämä Kiiruna Talojen nopea prosessi on etu, että tilanne ei ole kovin montaa kuukautta auki ja altis ongelmille, Pekka sanoo. 

Kaisa ja Pekka kokevat, että Kiiruna Talo oli heidän elämäntilanteessa erinomainen ratkaisu. Suunniteltavia ja hoidettavia asioita oli paljon, vaikka talon rakentamiseen ei tarvinnutkaan osallistua. 

– Meillä oli etuna se, että olemme asuneet todella erilaisissa asunnoissa. Tiesimme tarkasti, mitä haluamme ja mitä emme, Kaisa kertoo.  

Perheen kodin seinää koristi koko raksa-ajan erittäin yksityiskohtainen, mutta erittäin selkeä aikajana. 

– Pekka teki valtavan pohjatyön aikatauluttaessaan koko rakennusprojektin meidän perheelle. Teimme asioita pois yksi kerrallaan, yritimme olla stressaamatta seuraavalle viikolle laitetuista tehtävistä ja välillä kävikin niin, että huomasimme, että nythän meillä on tässä kokonaan vapaa viikko, Kaisa kertoo. 

Kaisan ja Pekan loistavat vinkit omakotitalon sisustussuunnitteluun – “Kuljetan sävykartan paloja edelleen lompakossani, etten tee hutiostoksia” 

Kaisa ja Pekka kävivät tutustumassa kuuteen eri Kiiruna Taloon. Näiden talonäyttelyvierailujen pohjalta oli helppo päättää, millaisiin asioihin aikoo omassa kodissaan panostaa. 

– Huomasimme, että meidän ei esimerkiksi kannata maksaa lieteen upotettavasta liesituulettimesta. Sen sijaan eräässä kodissa käsienpesualtaan takana oleva WC:n seinä oli kokonaan laatoitettu ja hoksasimme, että sama voisi toimia myös meidän kodissa, Kaisa kertoo.  

Vaale WC, seinässä isot ruskeat laatat
Kuvassa selkeälinjainen vaalea WC.

Kaisa ja Pekka lähtivät pohtimaan kodin yhtenäistä ilmettä valiten ensin samasta teemasta viisi sävyä. Nämä sävyt toistuvat harmonisesti läpi koko talon.  

– Emme suunnitelleet varsinaisesti kotia tila kerrallaan, vaan pyrimme pohtimaan, miltä sama tila näyttää kaikista eri suunnista ja miten tunnelma muuttuu tilasta toiseen kävellessä, Kaisa kertoo.  

Käytännössä tämä yhtenäisyys näkyy siten, että värit toistuvat talon eri huoneissa, sisustusmateriaaleissa ja yksityiskohdissa.  

Hankintoja tehdessä Kaisa kaivaa lompakostaan kodissa käytettyjen maalisävyjen sävykartan palaset. 

– On helppoa tarkistaa kaupassa, sointuuko esimerkiksi ostoskorissa oleva tyyny tilan muihin sävyihin. Kokonaisuus pysyy ehjänä, eivätkä nämä pienet sävykartat lompakossa paljon paina, Kaisa vinkkaa. 

Sisustussuunnitelmiin Kaisa olisi kaivannut enemmän apua Kiiruna Talojen puolelta. 

– Olisin kaivannut keskustelua ja yhdessä ideointia. Onneksi meillä oli melko selkeät suunnitelmat, mutta kokemus yhdessä tekemisestä jäi tältä osin ohueksi, Kaisa kertoo.  

Valaistuksella pientä ylellisyyttä omakotitaloon

Kaisa ja Pekka panostivat yhtenäisen sävymaailman lisäksi kodin sähkö- ja valaisinsuunnitteluun.  

– Arkkitehtien vinkki, muotojen rikkominen, otettiin meillä käyttöön valaistusta suunnitellessa. Osa valosta on heijastettu tietoisesti seinään, Kaisa ja Pekka kertovat.  

Kodin valaistuksessa on hyödynnetty monipuolisesti erilaisia spotteja ja led-nauhoja.  

– Makuuhuoneissa meillä on himmennettävät valaisimet. Se tuo mukavan ylellistä tunnelmaa ja helpottaa myös yöllisiä hoitotoimenpiteitä, jos sellaisia tarvitsee nuorimman kanssa hoitaa, Kaisa kertoo.  

Kuvassa Kiiruna Talojen tyytyväiset asiakkaat.
Seitsenhenkisen perheen koti valmistui täsmällisesti aikataulussa. Kaisa ja Pekka suosittelevat Kiiruna Taloja myös muille rakentajille.

Kaisa ja Pekka suosittelevat Kiiruna Taloa lapsiperheille lämpimästi 

– Kiiruna Talo oli meille helppo, varma ja luotettava talotoimittaja. Meille kerrottiin selvästi, mitä asioita meidän tulee hoitaa ja päättää. On hyvä, että meidän ei tarvinnut olla työmaalla vastaanottamassa laattalähetyksiä ynnä muuta, vaan saimme jatkaa työssäkäyntiä ja muuta arkea aivan normaalisti, Kaisa summaa.  

Kaisa ja Pekka suosittelevat Kiiruna Taloa “kaikille muille, paitsi niille, jotka haluavat leikkiä arkkitehtuurilla tai muuten asua todella persoonallisessa kodissa”. 

– Vei paljon pois stressiä, kun tiesimme, että talon hinta pitää ja siihen kuuluu muun muassa perustukset. Maatöihin ja esimerkiksi lupa-asioihin on vaikeampi budjetoida etukäteen tarkkoja summia. Varasimme näihin onneksi melko löyhän budjetin ja se kannatti, Pekka kertoo.  

Kaisa antaa kiitosta Kiiruna Talojen tavalle hoitaa myös reklamaatiotilanteet.  

– Merkityksellistä meille on ollut se, että asian selvittämisen tahto on ollut Kiiruna Talojen puolelta hyvä.  

Esimerkiksi tällaisesta tilanteesta Kaisa nostaa kuljetuksen aikana vaurioituneen keittiökaapin oven. 

– Kun pääsimme taloon sisälle, huomasin eräässä ovessa lapun, jossa luki, että “ovi on vaurioitunut, uusi on tilattu”. Tuntui kivalta, että asiaa ei jätetty meidän huomattavaksi tai yritetty, josko hieman vaurioitunut ovi olisi kelvannut meille. 

Kaiken kaikkiaan rakennuttaminen oli Kaisalle ja Pekalle mukava yhteinen projekti.  

– Meiltä on kysytty, olemmeko riidelleet paljon. Emme ole. Meillä on ollut muutamat raksatreffit, kun olemme tehneet sisutusvalintoja ja sähkösuunnitelmia. Tunteet eivät ole kuumenneet, tämä on ollut meille mukava yhteinen projekti, Kaisa summaa.  

+ Kaisan ja Pekan vinkit turvalliseen ja toimivaan lapsiperheen kotiin 

 + Panostimme kovalla käytöllä olevien ovien laatuun. Valitsimme kalliimmasta hintaryhmästä laadukkaammat ja kestävämmät kaapinovet muun muassa kodinhoitohuoneeseen.  

+ “Oivariini-testi” keittiön pinnoille. Teimme mallikappaleisiin testin, kuinka helposti levite lähtee normaalilla rätillä ja pesuaineella pyyhittäessä mallikappaleesta. Tämän testin myötä vaihdoimme ajatellut keittiön kaapinovet toisiin.  

+ Osa keittiön pistorasioista toimii ajastimella. Kaikki näiden pistorasioiden päässä olevat sähkölaitteet sammuvat kolmenkymmenen minuutin kuluttua. Tämä tuo mielenrauhaa, kun ei tarvitse töissä ollessa pohtia, muistivatko teinit sammuttaa aamulla kahvinkeittimen tai jäikö leipägrilli epähuomiossa päälle.  

+ Pohtikaa, tarvitaanko lastenhuoneisiin todella tilaa työpöydille ja/tai vaatekaapeille?  

+ Miettikää, missä vietätte arkisin kaikista eniten aikaa ja panostakaa niihin tiloihin. Me panostimme yleisten tilojen viihtyvyyteen ja kestävyyteen. Vietämme kaikista eniten aikaa koko perheellä suuressa olohuone-keittiössämme. 

Kaisan ja Pekan perheen kotimatkaa voit seurata Instagramissa @raksamuistio