Ensimmäinen ja viimeinen oma koti – ”Kahlasimme läpi kolmen maan talopaketteja valmistavat yritykset – tässä talossa ei ole kompromisseja”

Syksyn ruska on Inarissa kauneimmillaan, ensimmäiset yöpakkaset ovat antaneet puraisunsa yhä värikkäämmäksi käyvään luontoon. Konesjärven rantaan on heinäkuussa kohonnut maisemaan kauniisti sulautuva Kiiruna Talo. Ulkoverhouksen tumma sävy on saanut inspiraationsa takapihan puista, joissa roikkuu paljon luppoa.

Oma koti on ollut Marken ja Juhan haave siitä asti, kun pariskunta päätti jäädä Inariin.

– Olemme asuneet kaikenlaisissa vuokra-asunnoissa täällä ja etelässä pitkästi yli vuosikymmenen ajan. Ei tätä vielä edes käsitä, mitä kaikkea oma koti tarkoittaa ja mahdollistaa.

Haaveet alkoivat konkretisoitua muutamia vuosia sitten, kun työtilanne vakiintui. Alkoi pitkään kestänyt pohdinta, minne, miten ja millainen talo rakennetaan. Ennen nykyistä tonttia pariskunnalla oli hankittuna hieman vaikean muotoinen pienehkö tontti aivan kylän keskustasta. Tontin haasteellinen muoto pakotti pohtimaan talon tilaratkaisuja huolellisesti.

– Olemme myös piirtäneet kymmeniä pohjaratkaisuvaihtoehtoja. Kun lopulta törmäsimme Kivirannan pohjapiirokseen, emme melkein uskoneet näkemäämme. Luulimme, että toiveidemme mahduttaminen järkevästi alle 90 neliömetrin huoneistoalaan olisi mahdotonta.

Kodille asetettuja kriteerejä olivat muun muassa vähintään kaksi makuuhuonetta, tilava eteinen ja kokoa alle 100 neliötä. Kiviranta oli Markelle ja Juhalle heti selkeä valinta.

– Tässä saimme vielä enemmän, saimme kolme makuuhuonetta ja kodin koon alle 90 neliöön! Huomasimme, että kukaan muu talovalmistaja ei pystynyt tarjoamaan tähän neliömäärään näitä kaikkia asioita.

Mukavia ihmisiä ja mutkatonta asiakaspalvelua

Marke ja Juha kehuvat asiointia Kiiruna Talojen kanssa.

– Tänne lappasi Kiiruna Talojen puolesta kerta toisensa jälkeen ammattitaitoista porukkaa, jonka kanssa oli todella hyvä olla. Kommunikaatio oli rauhallista ja hyvää. Meistä oli ihana asioida yrityksen kanssa, joka ei ole kasvoton. Me näemme Kiiruna Talot perheyrityksenä, jonka vahvuus on se, että monet työntekijät tuntevat toisensa myös työn ulkopuolella.

Kiiruna Talojen projektinhallinta saa uuden kodin omistajilta kiitosta. Yhteinen WhatsApp-ryhmä helpotti tiedonkulkua läpi koko projektin.

– Ystävämme kysyi joskus, kuinka hoiditte reklamaatiot Kiiruna Talojen kanssa. Emme ajatelleet reklamoivamme mistään, sillä jos meille tuli jotain kysyttävää tai huomautettavaa, otimme yhteyttä, saimme ystävällisen vastauksen ja asia hoidettiin nopeasti kuntoon. Siinä kaikki.

Talopaketista kodiksi – muutto omaan kotiin kahdeksan kuukauden kuluttua ensimmäisestä yhteydenotosta

Marken ja Juhan omakotitaloprojekti eteni vauhtiin päästyään rivakasti. Tammikuussa pariskunta bongasi Kiiruna Talojen kyltin Inarin kylällä. He tutustuivat kotisivuihin ja soittivat Lapin myyjälle, Valtterille.

– Valtteri kutsui meidät talonäyttöön ja näytön päätteeksi kävimme tässä meidän tontilla. Huhtikuussa raivasimme tontin, kesäkuussa talo sai kivijalkansa ja heinäkuussa oli talopaketin toimitus. Muuttamaan pääsimme kuun vaihteessa, muutamia viikkoja ennen tammikuussa meille ilmoitettua muuttopäivää.

Marke ja Juha saivat tietää muuttopäivänsä jo ensimmäisellä tapaamisella myyjän kanssa.

– Meidän toive oli, että kunhan ennen joulua pääsisimme omaan kotiin. Talo on meille niin pitkäaikainen haave, että muutama kuukausi sinne tänne ei olisi vaikuttanut enää mihinkään. Kaikki aikataulut kuitenkin pitivät täysin sovitusti. Kiiruna Taloissa nopeus ei ole laadusta pois, tähän kiinnitimme huomiota jo talonäytössä ennen ostopäätöstä.

Marke ja Juha pääsivät uuteen kotiinsa noin kahdeksan kuukauden päästä siitä, kun olivat olleet ensimmäisen kerran yhteydessä Kiiruna Taloihin. Näihin kuukausiin mahtui paljon työtä.

– Teimme lopulta itse enemmän kuin olimme suunnitelleet. Tontin raivaus, maatyöt ja muu kaava-alueen ulkopuolella asumiseen liittyvä asioiden hoito työllisti meitä. Kun kivijalka oli heinäkuussa valettu, mietimme, että apua, jos meidän nyt vielä pitäisi rakentaa se talo!

Projektin ikimuistoisimpia hetkiä oli talopakettitoimitusta edeltävä iltayö. Marke ja Juha olivat vielä illalla käsipelillä tasoitelleet tonttia ja sitten tuli soitto, että talopaketti on muutaman tunnin kuluttua Inarissa.

– Haimme kaupasta hyvät eväät ja ajoimme kauniille paikalle Myössäjärven rannalle talokuljetusta vastaan. Halusimme nähdä, kun talomme saapuu kotiin Inariin yöttömän yön järvimaisemiin. Tunne oli kyllä sanoinkuvaamaton. Kun johtoauto tuli näkyviin ja tööttäili, luulimme, että he olivat huomanneet meidät ja vilkutimme innoissamme. Sitten tajusimme, että tarkoitus olikin hätyytellä poroja pois rekkojen tieltä, Marke nauraa.

Muuttovalmis talopaketti ja sen monet variaatiot – ”selvitä, mitä avaimet käteen -toimitus sisältää”

Marke ja Juha antavat talopaketteja vertaileville ja rakentamista suunnitteleville muutaman vinkin.

– Tutustu huolellisesti siihen, mitä avaimet käteen -toimitus sisältää ja tarkoittaa kunkin toimittajan tapauksessa. Osa tulkitsee tämän niin, että ovet lepäävät tontin laidassa asentamatta ja asiakkaalle isketään avaimet käteen. Myöskään perustukset eivät aina kuulu talopaketin hintaan. Kiiruna Taloilla oli laadukas ja kattava toimitussisältö, saimme oikeasti valmiin talon. Laskimme kyllä, kuinka paljon voisimme mahdollisesti säästää, jos korvaisimme ammattilaisten tekemää työtä omalla työllämme, mutta totesimme, ettei se kannata, Juha sanoo.

Tehtaassa pitkälle rakennettu ja ennen muuttoa valmiiksi viimeistelty talo oli kaikin puolin hyvä vaihtoehto Marken ja Juhan tilanteeseen.

– Jos tarvitset työmaallasi paljon ulkopuolista työvoimaa, varmista sen saatavuus. Esimerkiksi Inarissa on nyt niin kova rakennusbuumi päällä, että paikalla rakentaminen olisi ollut aivan toivotonta, sillä hyvä työvoima on kiven alla, Marke kertoo.

”Pääsimme jo ensi tapaamisella rehellisesti käsiksi lopulliseen hintalappuun” – talopaketin muutostyöt ja budjetti

Talon sisustusvalinnat tulee lyödä lukkoon noin kymmenen viikkoa ennen talotoimitusta. Sisustusvalinnoista Marke ja Juha antavat erityiskiitoksen tehtaalla häärivälle Jennille. Pariskunta ajoi yhdeksi lauantaipäiväksi Tornion tehtaalle ja Jenni toimi isona apuna ehdotellen ja etsien sopivia materiaaleja ja yhdistelmiä.

Marke ja Juha pysyivät taloprojektille asetetussa budjetissa.

– Pääsimme jo ensi tapaamisella myyjän kanssa rehellisesti käsiksi lopulliseen hintalappuun. Lisävalinnat hoituvat helposti, eivätkä olleet kohtuuttoman hintaisia.

Muutamat ystävät ja tuttavat ovat kommentoineet Markelle ja Juhalle, että nyt kun olette kerran rakentaneet, tiedätte, mitä teette seuraavassa kodissa toisin.

– Nyt kun olemme kerran rakentaneet, tiedämme, ettei meidän tarvitse rakentaa toista kertaa. Tässä kodissa on kaikki kohdallaan.

Oman kodin ovet ovat aina auki ystäville

Vauhdikkaan kevään ja kesän jälkeen syyskuiset pakkaset rauhoittivat tahdin.

– Hoidamme talon maalauksen loppuun ensi keväänä. Ensi kesälle jää myös loput täytöt ja pihan laitto.

Takapihan vanhaa, kaunista puustoa ei ole tarkoitus raivata isolla kädellä. Juha ruokkii takapihalla jo tuttavallisiksi käyviä kuukkeleita ja oravia. Tässä inarilaisessa kodissa pidetään pöytä koreana niin oraville kuin ystävillekin.

– Tämän kodin myötä meillä on jo nyt käynyt enemmän vieraita kuin koskaan. Liikutun edelleen, kun ajattelen sitä yhtä loppukesän iltaa, kun Juhan isä ja ystäväperheemme Puolasta olivat käymässä. Paljon meille rakkaita ihmisiä saman pöydän ääressä, meidän kodissa! Nämä on niitä isoja asioita, joita oma koti meille mahdollistaa, Marke summaa.

Tervetuloa tutustumaan Kiiruna Taloon – Tulevat talonäyttelyt

Tutustu talopakettimallistoon